Niksi numero 1 - VaijerijigitVaijereita tarvitaan yhdessä jos toisessa mallissa, eri kokoisia ja mittaisia. Ostotavarana vaijeri on a) kallista ja b) vaikeaa löytää sopivaa. Tuleepi mieleen tehdä vaijerit itse. Helpointa on purkaa kiinnileikanneen sähkölaitteen käämitykset talteen, kytkeä puolenkymmentä käämilankaa porakoneen istukkaan ja painaa koneeseen kierroksia. Tulos on vähintäänkin tuurista ja reaktionopeudesta kiinni ja todennäköisesti tulee kiertäneeksi liikaa. Miksi ei sitten tekisi kerralla vähän valmisteluja ja lisäisi onnistumisen riskiä seuraavalla menetelmällä. AlkuvalmistelutArvioidaan oikean vaijerin paksuus, säikeiden lukumäärä ja lasketaan mittakaavan avulla koko pienoismallissa. Esimerkki: Mittakaava 1:35, vaijeri 32 mm paksu, lankaluku 216 säiettä, 7 säienippua (huom. murtokuorma em. vaijerille on n. 61 tonnia!). Mallissa ei kannata lähteä kiertämään kaikkia 216:aa lankaa vaan lasketaan isommat kokonaisuudet eli niput. Siis laskutoimitus 32 mm:35=0,91 mm. Vaijerin paksuuteen mahtuu kolme nippua rinnakkain, joten jaetaan 0,91 kolmella. Tulos on 0,3 mm. Tarvitaan siis 0,3 mm halkaisijaltaan olevaa metallilankaa. Kuinka ollakaan erilaisissa sähkölaitteissa sisällä olevissa käämityksissä käytetään aika yleisesti 0,25-0,35 mm:n lankoja. Joten ei kun purkamaan vaimon/naisväen/omaa hiustenkuivaajaa tms.(huom. sähkölaitteiden purkamiseen liittyy aina terveysriski, ainakin toimivien!). Huomaa että käämityksissä käytettävissä langoissa on päällä suojalakka. On sitten useita näkemyksiä tarvitseeko vai pitääkö se poistaa polttamalla. Itse kokeilemalla asia selvinnee. Jigin valmistusOtetaan miljoonalaatikosta tai lattialta kaksi muovin palaa, paksuus n. 1 mm. Koko ja muoto eivät ole kovin tärkeitä kunhan tarvittavat reiät saa niihin porattua. Keskelle paloja porataan sopiva reikä. Tässä tapauksessa reikä olisi 0,5 mm:ä. Toiseen palaan piirretään harpilla ympyrä, säde n. 3-5 mm. Reiän kautta piirretään viiva, joka leikkaa ympyrän kehän. Muodostuneet puoliympyrät jaetaan 60 asteen sektoreihin. Muovinpalassa pitäisi olla nyt ympyrä, jota leikkaa kuusi leikkauspistettä. Logiikka menee siten että yksi leikkauspiste vastaa yhtä lankaa. Joten jos vaijerissa on esim. yhdeksän lankaa, pitää kehällä olla kahdeksan leikkauspistettä sekä keskireikä. Sektorit ovat tällöin 45 astetta. Asetetaan muovinpalat päällekkäin keskirei'istä ja porataan leikkauspisteisiin 0,5 mm:n holet. Nyt pitäisi olla käytössä kaksi reikäjaoltaan samanlaista levyä. Jigin käyttöPidetään muovilevyt vastakkain ja pujotetaan jokaisesta reiästä yksi 0,3 mm:n lanka läpi. Lankojen tulee olla reilusti pidempiä kuin tarvittava vaijeri. Lankanipun toinen pää kiinnitetään kiinteään rakenteeseen, esim. ruuvipenkkiin. Toinen pää kiinnitetään sellaiseen kiertämislaitteeseen, jolla uskotaan (toivotaan) hallittavan kiertoliikettä. Käsipora, vasara, B&D tai Minidrill, mikä itselle sopii. Siirretään muovijigit halutun vaijeripituuden mittaiselle etäisyydelle toisistaan ja aletaan varovasti kiertää. Muodostuva tuote vastaa valmistustavaltaan oikean vaijerin tuotantoa, loppu on kiinni kierretyistä kierroksista ja huolellisuudesta. Valmis mallivaijeri katkaistaan oikeaan pituuteensa. Päät saattaa olla hyvä lukita juottamalla tai pikaliimalla. Maalaamisessa kannattaa olla huolellinen, sillä usein malleissa näkee hienoja ruosteisia hinausvaijereita, joiden jostakin kohdasta paistaa kirkas kupari... Helppoa, vai mitä! Kirjoittanut: Työryhmä "aivoriihi" Liitetiedostot |