Etusivulle
MIKÄ IPMS? - LIITY JÄSENEKSI - MALLARI - JÄSENILLE - GALLERIA - ARTIKKELIT - MALLIFORUM - IPMS-FORUM - LINKKEJÄ - PALAUTE -

Marder II D

Marder II D on ollut yksi niistä vaunuista, joista ei ole ollut saatavana kunnollista rakennussarjaa. Venäläisen Alanin sarja Marder II D:stä poistaa nyt tämänkin puutteen. Alanilta ilmestyi muuten samalla kertaa myös Panzer II D ja Flampanzer II D.

Marder II D oli Panzer II D:n alustalle rakennettu panssarintorjuntavaunu, jonka pääaseena oli venäläinen 76,2 mm M/36 kenttätykki. Vaunua käytettiin lähinnä itärintamalla, jossa se yhdessä Marder III ja Marder I vaunujen kanssa muodosti saksalaisten jalkaväkiyksiköiden panssarintorjunnan selkärangan vuosina 1941 ja 1942. Vaunu oli käytössä muun muassa Wiking Divisioonassa, jossa myös suomalaiset SS-sotilaat palvelivat. Vaikka vaunuilla ei tiettävästi ole ollut suomalaisia miehistöjä vaunusta voi kuitenkin tehdä "suomalaismallin" sikäli, että vaunut tukivat toisinaan myös suomalaispataljoonan taistelua.

Malli

Malli on valettu keskiharmaaseen muoviin. Valujäli on pääsääntöisesti hyvä, vaikkakin hiukan pehmeä. Joissakin osissa esiintyy hymykuoppia, mutta yleensä paikoissa joista ne on helppo peittää kitillä. Muovi on joustavaa ja melko pehmeää eli osien irroittaminen valurangasta on helppoa ja valupurseiden poistaminen osista vastaavasti hankalaa.

Vaunun telakoneisto on erinomainen. Yksityiskohdat ovat hieman pehmeitä ja matalia, joten jälleen kerran maalatessa pitää varoa peittämästä pienimpiä detaljeja maalilla. Tela koostuu erillisistä telakengistä. Telakenkien kuviointi näyttää oikealta joskin hieman matalalta.

Vaunu alarunko koostuu kahdesta osasta. Rungon seinät on aikaisemmista Alanin vaunuista poiketen valmiiksi kiinnitetty rungon pohjaan. Runo on valettu niin ohueksi, että se alkaa helposti "vedellä" kun perälevy ja vaunun kansi liimataan kiinni runkoon.

Taisteluosastoa suojaava panssarilevy (amme) on valettu yhtenä osana. Osan seinämä vahvuus on vain n. 0.5 mm eli lähes mittakaavapaksuus. Hatut päästä, ystävät! Enpä ole ennen vastaavaa suoritusta injektiomallissa nähnyt.

Sarjan tykki on erinomainen ja siinä on mukana lähes kaikki detaljit. Tykin jalusta on oikean muotoinen mutta vaatii mahdollisesti uudet kiinnityspulttien päät. Aseen putki koosstuu kahdesta puolikkaasta, jotka liimataan kiinni toisiinsa. Koska putki ei ole ontto on suuri vaara, että putkii taipuu liimattaessa luokille. Tykin kilpi on mittakaavaan nähden aivan liian paksu. Rakene on kuitenkin oikea, joten halutessaan voi uuden kilven tehdä helposti muovilevystä.

Sarjan tarvikkeet -työkalut, hakaset jne. ovat pääsääntöisesti vain varjokuvia esikuvistaan. Huolellinen rakentaja tekee tilalle omat työkalut ja hakaset. Aloitteleva mallari voi kuitenkin käyttää myös sarjan työkaluja ilman sen suurempia murheita.

Osien yhteensopivuudessa on paikoin toivomisen varaa, mutta suuria vaikeuksia ei liene odotettavissa sarjaa rakennettaessa. Malli sopii hyvin niin aloittelijoille kuin kirjoittajan kaltaisille kroonisesta AMS:stä *) kärsiville harrastajille

Huomautus

Sarjan vetopyörän puolikkaat eivät istu toisiinsa rakennussarjan ohjeissa esitetyllä tavalla. Vetopyörän sisemmässä hammaspyörässä olevat kohdistinhahlot ovat väärässä kohdassa siten, että jos ulomman hammaspyörän kohdistinnastat liimaa näihion hahloihin ohjeen osoittamalla tavalla telaketjua ei saa istumaan vetopyörään. Virheen voi helposti korjata kittaamalla sisemmän hammaspyörän kohdistinhahlot umpeen ja katkaisemalla ulomman hammaspyörän kohdistinnastat. Kohdistinnastan katkaisun jättämä "tynkä" tulee muotoilla hieman koveraksi. Mallia voi katsoa muista hammaspyörän kiinnityspuolista. Tämän jälkeen hammaspyörät liimataan toisiinsa pientä telaketjun pätkää kohdistusapuna käyttäen. Telaketjusta kannattaa tehdä esimerkiksi viiden telakengän pituinen pätkä, joka asetetaan paikalleen telapyörän päälle. Vastakkaiselle puolelle telapyörää asetetaan paikalleen yksi telakenkä, joka takaa että hammaskehät pysyvät samansuuntaisina liiman kuivuessa. Huomattakoon, että telekenkiä ei tarvitse liimat kiinni pyörään eikä toisiinsa vielä tässä vaiheessa.

Sarjan palautinpyörän ulkokehän kohdistinnastat ovat liian matalat eivätkä siten ulotu niille varattuihin. Pyörän sisäkehässä olevat kohdistinreiät kannattaa kitata umpeen ja liimata ulkokehä sisäkehään kiinnni teleketjun pätkää kohdistintyökaluna käyttäen.

Edellä esitetyt virheet koskevat myös Flammpanzer II D ja Panzer II D malleja.

*) AMS= Advanced Modelling Syndrome = ”Pilkunviilaajan tauti”

Kirjoittanut: Jari Lievonen, Fi-1769.

Liitetiedostot

01.jpg
     
Webdesign Tomi Mynttinen